Vili on toinen koirani ja ensimmäinen ihka ikioma koirani. Viliä hankkiessa etsin itselleni selkeästi harrastuskoiraa ja shelttiin päädyinkin lopulta sen loistavien agility ominaisuuksien vuoksi. Vili vaikuttaa "täydelliseltä" pikkukoiralta. Luonteeltaan Vili on erittäin avoin, ihmisystävällinen ja huomionkipeä (aina olisi oltava huomion keskipiste!). Shelttien pidättyväisyydestä siinä ei ole tietoakaan (paitsi pikku lasten kanssa). Vili on myös todellinen ilopilleri ja omaa korkean huumorintajun näin ihmistenkin silmissä (Kukka on aina ollut vähän tosikko). Vili on myös todellinen duracell versio koirasta, aina menossa mukana ja ei tunnu väsyvän, eikä hyytyvän koskaan tai ainakin on se viimeinen, joka hyytyy... Todella aktiivinen koira!

Vili vaikuttaa kiintyneen minuun aika syvästi ja on muutenkin hirveän seurallinen otus. Vili tuli minulle 2002 syksyllä hänen ollessa seitsemän viikkoa. Vilin kasvattaja on Marita Axi Porvoosta. Suuri kiitos Vilin päätymisestä minulle kuuluu myös Sirpa Saarelle, jonka avustuksella shelttiä etsin.  Alun alkaen etsin itselleni tricolour narttua (ehkä se seuraava sitten?!), mutta soopeli uros sieltä tuli lopulta =). Toistaiseksi Vili vaikuttaa hyvin kiltiltä ja nössykältä urokselta, tulee ihan kaikkien koirien kanssa toimeen ja tytöistä ei paljoa ymmärrä. Vili on todella oppivainen ja innostunut tekemään kaikkea ja on myös aina valmis tekemään jotain. Energiaa tältä pikku mieheltä ei puutu. Energiaa puramme agilityyn, metsälenkkeihin ja leikkimiseen.

Vili on suhteellisen kuuma koira agilityssä ja pientä ylihöyryämistä on aika ajoittain ilmassa... Keskittymiskyky ei ole vielä kovin korkea ja usein toteankin, että koira kulkee muutaman sekunnin nopeammin, kuin järki (ehkä se joskus tasoittuu..). Vauhtia Vililtä ei agilityssä puutu (ongelmat on ihan jotain muita). Vili aloitti kisaamisen 2004 kesällä ja nousi medi 3 luokkaan 2006 syksyllä.  Vili on aina tykännyt erityisesti karvaisista leluista ja olen jo ajat sitten tippunut laskuissa, kuinka monta koirien peittoa se on esimerkiksi tuhonnut... Niitä on monia ja monia... Onneksi tuo harrastus on vähän jäänyt iän myötä.  Onneksi se on kuitenkin hyvin halpaa tuhoamista, kun siihen se sitten onkin jäänyt, yhtä reikää seinässä lukuun ottamatta;)

Omistajansa "kiusaaminen" on myös vallan mukavaa, varsinkin sen housuja ja varpaita on kiva pureskella. Ruoka maistuu Vilille yhtä hyvin, kuin Kukalle konsanaan, liekö perinyt ruokahalunsa äiti Bealtaan tai katsellut liian tarkkaan Kukan touhuja..   Shetlanninlammaskoiraan olen Vilin myötä myös mieltynyt syvästi ja seuraava koiranikin tulee olemaan suurella todennäköisyydellä sheltti. Vili on minusta erittäin helppo koira ja ihastuttava luonteen pehmeytensä ja kovan miellyttämishalunsa vuoksi. Olen myös hyvin positiivisesti yllättynyt uroksesta, varsinkin harrastuskoirana.