![]() |
|
|
Syntynyt: 19.6.2007 Näyttelyt: Eri
Venla on kolmas koirani ja se kauan kaivattu pentu (pentukuumetta tuli podettu jo jonkin aikaa ennen Venlaa). Vilin jälkeen halusin taas palata narttuun, onhan minulla ollut salainen haave pennuttamisestakin aina, mikäli sopiva tyttö talossa asustaisi. Venla tuli minulle Kauhaniemen Katriinalta Shet Up kennelistä. Venla osoitti jo kasvattajansa luona olevansa vilkas ja reipas sheltin alku. Venla on ollut tähän täyttänyt kaikki odotukseni :) Pentu on erittäin sosiaalinen ja avoin! Sen avoimuutta sheltiksi on ihmetellyt ja ihastellut monet ihmiset eläinlääkäri mukaan lukien. Toistaiseksi Venla on vannoutunut, että kaikki ihmiset ovat mielettömän ihania ja varmuuden vuoksi Venla tuntuukin rakastavan kaikkia ja suukottavan vielä vähän päälle. Luonteeltaan Venla on todellakin rohkea, se ei toistaiseksi ole pelännyt oikein mitään ja suhtautuu uteliaasti kaikkeen uuteen. Kaikin puolin selväpäinen sheltin alku. Venla on kietonut meidät täysin tassujensa ympärille ja hurmannut siis totaalisesti. Venlaa hankkiessa halusin itselleni ensisijaisesti sen suuren sohvanvaltaajan minulle ja siinä Venla on jo onnistunut täysin ;) Tätä menoa tulen palluttamaan neidon pilalle. Toki Venlan varalle on suunniteltu muutakin kuin palluttamista; koiraharrastuksista sen leipälaji tulee olemaan toivottavasti mikäpä muukaan kuin agility. Myös näytelmissä on tarkoitus piipahtaa välillä. Venla on todella ahne ja oppivainen. Ruokakupin avulla tuo pikkuneiti on oppinut jo kaikennäköistä ja montaa toistoa hän ei tarvitse. Virtaa ja pilkettä silmäkuumassa neidissä myös piisaa, joten meillä on kaikkea muuta kuin tylsää ;) Venlalla on yksi täysisisko (Shet Up Trend Of Times "Taimi") ja yksi täysi veli ( Shet Up Trendy Charmer "Sumu"). Venlan emä on trikkinarttu Mimmi ja isä merle uros Trendi, molemmat ovat sertin saaneita näyttelyissä. - 20.1.2008-
|
|
|
Salla Saarinen | Majatalonkatu 1 A, 20780 KAARINA, FINLAND | salla.saarinen(a)gmail.com |
|